perjantai 8. huhtikuuta 2011

Hulluna Pariisiin

HULLUT PÄIVÄT

Stockmannin tavaratalon kaksi kertaa vuodessa järjestämät Hullut päivät ovat alun perin organisoitu ranskalaisen Galeries Lafayette -tavaratalon erikoismyyntikonseptin mukaan. Ranskassa hulluttelu tehdään kerran vuodessa, mutta Suomessa pannaan paremmaksi. Keltaiset haamut kulkevat kaduilla kahdesti.



Hulluuden huumassa moni ostaa kaikenlaista, tarvitsee sitä tai ei. Itse olen yrittänyt olla kovasti hullaantumatta. Matkat ovat kuitenkin heikkouteni ja muutaman kerran olen aamuvarhaisella jonottanut ovien avautumista hullun halpojen matkalippujen kiilto silmissä.



Niin tänäkin aamuna. Jonotusnumeroiden jako alkoi puoli kahdeksan. Olin paikalla ensimmäisten joukossa. Paikalla oli taas kerran myös kahviyritys Nescafe, jota edustavat positiiviset nuoret naiset toivottivat ystävällisesti hyvää huomenta ja tarjoilivat sposoroituja aamukahveja. Kahvit syntyivät kätevästi selkärepussa kulkevasta kuumasta vedestä ja valmiista jauhepusseista. Minä valitsin suklaakahvin.


Jonossa vallitsi tiivis tunnelma. Jännitti, miten kävisi. Valitisin omatoimisen matkavarauksen nettipisteessä, koska se oli nopeampi vaihtoehto kuin virkailijalle jonottaminen. Onnistuin - sain edullisen pikkumatkan Pariisiin. Itselleni ja keskimmäiselle tyttärelleni, jolle olin luvannut matkan lahjaksi jo kauan sitten. Ihanaa!!


Kuva: Laura Sarvanto

Matkasta hulluna,

2 kommenttia:

Katariina kirjoitti...

Ajoituksen mestari, aina paikalla oikeaan aikaan.
(Kuulin juuri, että olit syntynytkin täsmälleen laskettuna päivänä.)

Marja B. kirjoitti...

Pünklich sein muss:).