keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Syrnikit pääsiäispöytään

VENÄLÄISET RAHKALETUT

Tänään on aika valmistella ostoslistat pääsiäisen aterioita varten. Huomaan, että samat tutut kuviot toistuvat perheessämme vuodesta toiseen, ehkä vähän reseptejä vaihdellen. Kun kysyin jälkikasvulta heidän toiveitaan, huomasin, että muutosta ei myöskään tarvita. Perinteiden suorastaan toivotaan jatkuvan.

Venäläisen kettiön ihanuus ovat rahkaletut, syrnikit. Harva tulee tänä päivänä ajatelleeksi, että maitorahka on alun perin tullut Suomeen venäläisten kauppiaiden mukana ja sen valmistuksen taito ja resepti siirtynyt perimätietona suomalaisille yrittäjille samaan tapaan kuin smetana.

Hyvän ystäväni perheen juuret  ovat Venäjällä ja olen haltioituneena kuunnellut hänen kertomuksiaan suvun tätien teekutsuista, pellavaliinoista ja sikareista. Musiikista, elämänilosta, kaupankäynnin taidosta. Herkuista puhumattakaan.

Syrnikit syntyvät nopeasti ja ovat herkullinen jälkiruoka pääsiäispöytään. Syrnikit sopivat myös teehetken tarjoiluun tai vaikkapa pyhäaamun aamiaiselle pannukakkujen tapaan. Lapsetkin rakastavat niitä.


Syrnikit
1 prk (250 g) maitorahkaa
4 kananmunaa
1 dl vehnäjauhoja
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Sekoita ainekset keskenään.
Paista kullanruskeiksi blini- tai ohukaispannussa.
Tarjoile vadelmahillon tai
tuoreiden vadelmien ja tomusokerin kera.

Terveisin,

Ei kommentteja: