tiistai 5. lokakuuta 2010

Uranuurtajanaisia

YHTEISVASTUU

Koin Lontoossa mielenkiintoisen seikkailun sairaanhoitajaksi opiskelevan tyttäreni kanssa löytääkseni St. Thomas Hospitalin yhteydessä toimivan Florence Nightingale museon, joka oli tyttäreni visiittilistan kärkipäässä.

Florence Nightingale uudisti sairaanhoidon ja perusti nimeään kantavan koulun sairaanhoidon opetusta varten. Vielä tänäkin päivänä valmistuvat hoitajat vannovat Nightingale valan. Se lienee käytännön muodollisuus, mutta sen sisältö tuntui puhuttelevan alan opiskelijaa. Ainakin se päätyi hänen kotiinsa jääkaappimagneetiksi.

Tunsin sisäistä ylpeyttä, kun havaitsin eilen vietettyjen Mannerheimin Lastensuojeluliiton 90-vuotispäivien yhteydessä, että meidän suomalaisten esikuvamme, Sophie Mannerheim opiskeli Englannissa sairaanhoitajaksi ja valmistui Florence Nightingalen koulusta viime vuosisadan alussa, v. 1902.
Hänen saamansa vaikutteet näkyvät myös käytännössä ja hän käynnisti Suomessa Mannerheimin Lastensuojeluliiton, jonka keulakuvana toimi Sophien tunnettu veli, marsalkka Mannerheim.



Alalla sekä Suomessa että kansainvälisesti ansioitunut Sophie Mannerheim osoitti, että kolmannella sektorilla on mahdollisuus vaikuttaa läheisten hyvinvointiin. Hänen työnsä jatkuu tänä päivänä, tämän ajan hengessä. Yksinäisten äitien ja sotaorpojen auttaminen on vaihtunut huoleen perheiden rikkoutumisesta, lasten ja nuorten mielenterveydestä, koulukiusaamisesta tai hyväksikäytöstä netissä.

Ei kommentteja: