Sain maanantai-iltana ainutkertaisen tilaisuuden päästä ystävieni ja tyttäreni kanssa kuulemaan maailmanluokan tenoria, Rolando Villazónia Helsingin Musiikkitaloon.
Hurmaava maailmatähti osasi meksikoisranskalaisittain ottaa yleisönsä, vaikka hänen äänestään puuttuikin ihan viimeisin vire rankan flunssan vuoksi. Tähti joutui jättämään ohjelmiston viimeisin teoksen kokonaan väliin ja ääni ei varmasti kantanut huikeimpiin tunnelmiin myöskään muissa teoksissa.
Yleisö oli kuitenkin haltioissaan. Villazón oli lisäksi opetellut suomeksi pitkiä lauseita siitä, miten hienoa oli laulaa uudessa musiikkitalossa tai miten ihanaa suomalaisyleisö oli. Ja sehän lämmitti pohjolan kansaa. Loppuhuipennus oli kun tähti tempaisi povitaskustaan Muumipeikon yleisöä kiittäessään.
Konsertti oli hyvä esimerkki siitä, miten haavoittuvaa suurenkin taitelijan elämä voi olla sairastumisen edessä.
Parhainta antia voi tietysti aina kuunnella tarkkaan hiotuista levytyksistä, mutta niistä saattaa jäädä puuttumaan se inhimillinen lämpö, jota lavaesiintymissä voi kokea, silloinkin, kun kaikki ei ehkä mene ihan suunnitelmien mukaan.
Värikäs venäläinen kapelimestari Guerassim Voronkov johti tiukin ottein Lohjan Kaupunginorkesteria ja sai kokonaisuuteen juhlan tunnelman. Saimme tyttäreni kanssa olla ylpeitä "meidän kuoroa" säestävästä orkesterista.
Terveisin,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti