sunnuntai 26. elokuuta 2018

Herkullinen gluteeniton omenapiirakka ja sen muunnelmat

Viime vuonna meidän omenasato oli tasan yksi omena. Nyt saatiin nauttia kunnon sadosta, jota eivät edes ötökät ehtineet tuhota. Piirakoita on siis leivottu ahkeraan. Ja olemme myös löytäneet kokeilun kautta ihanan gluteenittoman reseptin, jonka suosio tuli taannoin testattua juhlaväellä.
Alla myös vinkit spelttijauhoista tehtyyn versioon ja vegaaniseen vaihtoehtoon.


Piirakka syntyy gluteenittomista kaurajauhoista ja kaurahiutaleista. 
Sen salaisuus on kardemummassa ja hunajassa.
Kananmunaa ei tarvita.



Gluteeniton omenapiirakka

2,5 dl gluteenittomia kaurajauhoja*
1,5 dl gluteenittomia kaurahiutaleita (pieniä)*
1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2,5 tl jauhettua kardemummaa
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa**
1 dl rypsiöljyä

Pinnalle
5-7 kotimaista omenaa
kanelia
1 rkl juoksevaa hunajaa**

vuokaan
gluteenittomia korppujauhoja*
rypsiöljyä

Kuori ja viipaloi omenta. Sekoita kaikki kuiva-aineet keskenään. Lisää maito ja öljy. Sekoita tasaiseksi taikinamassaksi. Pyyhkäise pyöreä piirakkavuoka rypsiöljyllä ja sirottele öljyn päälle gluteenittomia korppujauhoja. Taputtele taikin tasaisesti piirakkavuoan pohjaan. 
Lado vuokaan omenaviipaleet ja sirottele niiden päälle kanelia.
Paista 175 asteessa noin 30 minuuttia.
Kun piirakka on kypsä, valuta sen päälle juoksevaa hunajaa tasaisesti.

Tarjoile vaniljajäätelön tai -kastikkeen kera.


* Vinkki:  jos et halua leipoa piirakkaa gluteenittomana, korvaa kaurajauhot spelttisihtijauhoilla ja valitse gluteenittomien sijaan tavalliset kaurahiutaleet ja korppujauhot.

**Vegeversio: jos korvaat maidon soijamaidolla ja hunajan siirapilla, 
saat vegaaniseen ruokavalioon sopivan version.



Leivoimme omat piirakat kotipihan Valkea kuulas -omenasta. 




Terveisin,

1 kommentti: