tiistai 16. elokuuta 2011

Tuulahdus Tertin Kartanosta

KARTANOT

Kesän kartanokierrokseni vei minut viikonloppuna Mikkelin maisemiin, Tertin kartanoon, jota isännöivät Pepita ja Matti Pylkkänen. Kartano on Pylkkäsille aito sukutila, mutta he ovat onnistuneesti rakentaneet siitä myös kotoisan kestihovin kulinarismista pitäville matkailijoille.



Kartanon vaaleanpunaisessa päärakennuksessa toimii ravintola, jossa tarjoillaan kauden mukaisia lounaita. Salin voi myös tilata yksityistilaisuuksia varten.



Tummanpunainen kartanorakennus on perheen koti ja sen ovet ovat vierailijoilta suljetut, vaikka muuten vieraat toivotetaankin savolaisittain avosylin tervetulleiksi kartanoon.



Tertti tarjoaa myös yöpymismahdollisuuden. Pihapiirin aittarakennuksessa on viisi viihtyisää huonetta.
Olen kerran itsekin yöpynyt kartanon yöttömässä yössä työmatkani yhteydessä. Kehon lisäksi kauniissa maalaismiljöössä lepäsi myös mieli.



Kahvit keitetään kulijalle pihapiiriin rakennetussa uudessa rakennuksessa, joka on saanut nimekseen meijerikahvila.
Maidon matkan eri vaiheista löytyy rekvisiittaa kartanon maisemasta.




Kahvissa on perinteinen tunnelma. Se keitetään vanhan ajan porokahvista ja tarjoillaan kuparipannusta.
Santsikuppi kuuluu talon vieraanvaraisuuteen.


Kahvilassa on tarjolla myös lounaspöytä ja sen lisäksi runsas valikoima kotona leivottuja kahvileipiä.


Herkulliset muikkuvoileivät saavat maistuvan kosteuttajan kartanon salaatinkastikkeesta.
Makuelämyksestä innostuneena valitsin aikanaan myös tyttäreni lakkiaistarjoiluun suupaloina Tertin tummaa leipää, sinappista salaatinkastiketta ja savumuikkuja. Leipätapakset edustivat juhlapöydässä tyttäreni osittain savolaisia sukujuuria.


Herukka-aikana kahvipöydästä löytyi myös marjamehua ja punaherukka-marenkitorttua.



Myymäläesillepanot notkuvat ihanuuksia


Muutama poiminta tällä kertaa: Ruusuterälehtihyytelö valmistetaan kartanon omien kurtturuusujen terälehdistä. Hyytelö sopii aamiaiselle ja jälkiruokiin. Aivan ihana elämys on myös ruusumarinoitu lohi, jonka reseptin olen Tertistä saanut.


Mikkelin läheisyydestä kertovat Tertin päämajakahvi ja Juhlajuoma. Päämajakahvissa on mausteena viljakorviketta. Juhlajuoma puolestaan tehdään Marskin Louhisaaren siman tapaan mustaviinimarjan lehdistä.



Keskikesällä kartanon pihapiirissä on monta pientä kesäpuotia. On uutta ja vanhaa tavaraa. Vaatteita, koruja, vintagea. Kynttilöitä, astioita ja sisustustekstiilejä. Syksy näkyi tuotemyynnissä siten, että tuotteet olivat nyt esillä meijerikahvilan tiloissa ja pihan kesäpuodit oli jo suljettu.


Kartanon väen hurtti huumori näkyy pisteenä i:n päällä käsienpesupisteessä.
Siellä nimittäin roikkuu matkailijan iloksi entisajan navetan tapaan iso tuubi lehmien utarevoidetta, tummelia.


Ruusumarinoitu lohi

600 g ohueksi viipaloitua tuoretta lohta
1 sitruunan raastettu kuori ja mehu
2 rkl ruusunterälehtihyytelöä
oliiviöljyä
 2 rkl tuoretta minttua hinenonnettuna
tuoretta persiljaa ja ruohosipulia hienonnettuna
1 valkosipulin kynsi
mustapippuria (ja suolaa) myllystä

Raasta sitruunan kuori ja purista mehu. Lisää siihen oliiviöljy, valkosipuli ja lämmitetty ruusuhyytelö. Leikkaa minttu, ruohosipuli ja persilja hienoksi ja yhdistä öljyyn. Aseta lohiviipaleet lautaselle niin, että lautasen pohja peittyy. Jauha pippuri ja halutessasi suola myllystä lohen päälle. Kaada marinadi lohen päälle ja anna marinoitua muutama minutti ennen tarjoilua.


Terveisin

2 kommenttia:

Marjatta kirjoitti...

Tertin kartano on tutuksi tullut paikka, sillä meillä on tapana pitää tauko siellä Joensuuhun ajaessamme.

Meijerikahvilan kahvit ja savumuikkuvoileipä on yleensä molempien valinta. Harvemmin olemme maistaneet leivonnaisia.

Ravintolassa on lounaspöytä, joka on toistaiseksi kokematta. Lounas vaatisi enemmän aikaa, mikä ei onnistu niin kauan kuin meillä on autossa odotteleva koira.

Kauppa on hyvä, sieltä löytää tuliaistavaraa ja kaikkea kivaa kotiinkin. Pikaisesti olemme poikenneet kartanon rauniopuutarhassa, mikä sekin on mielenkiintoinen.

Marja B. kirjoitti...

Tuttu paikka siis sinullekin! Terttiin on aina ilo mennä vierailemaan.