lauantai 6. elokuuta 2011

Hieronymuksen innoittamaa designia

PRADON TAIDEMUSEOSSA

Kun menee suureen taidemuseoon 13-vuotiaan kanssa, täytyy olla valmis myönnytyksiin. Onneksi tämä ei ollut ensimmäinen visiittini Pradossa ja minun oli helppo sopeutua kuopukseni toiveisiin. Goyan, El Crecon ja Rubensin tunnetuimpia maalauksia sekä Velázquezin "pelottavasilmäisen prinsessan" (Las Meninas) katsoimme sulassa sovussa, mestareiden otteita ihaillen.

Suu meni mutruun, kun ehdotin, että haluaisin vielä nähdä 1500-luvun flaamilaisen taiteen mestarin, Hieronymus Boschin työt, sillä Pradossa on niistä esillä merkittävin kokoelma. Kuopus oli suloinen ja suostui kuitenkin pyyntööni. Ja mikä ilo sitten syntyikään, kun taidekierroksen päätteeksi museon designkaupasta löytyivät koko Madridin matkat supertuliaiset - juuri Hieronymus Boschin taulun innoittamana tehdyt designtuotteet.
Hieronymus Boschin tunnetuin teos on kolmiosainen, puupaneelille maalattu
"Maallisten ilojen puutarha" 1500-luvun alusta. Vasemmalla kuvataan paratiisia ja oikealla helvettiä.
Keskellä on on ohikiitävä maallien elämä.

Hieronymus maalasi mielellään erilaisia eläinhahmoja ja epäeläimiä. Juuri näihin olivat modernit designerit tarttuneet ja tuoneet keskiajan renessanssin nykyaikaan.


Liskohahmo aamulattekupissani veti suupielet väkisin hymyyn.


Kuopus valitsi vihreän koira-aiheisen aamiaissetin, josta jogurttimysli
maistui selvästi entistä paremmalle. 
Muotoilin mielessäni tuttua mainoslausetta... hyvä mieli - parempi ruoka.

Sarjan muistilehtiöt ja pinssit tarttuivat myös kuopuksen maiharilaukkuun.


Designterveisin

2 kommenttia:

Marjatta kirjoitti...

Oikea hyvän mielen tuova postaus, ihana kuopus Sinulla!

Leppoisaa viikonloppua!

Marja B. kirjoitti...

:):)