maanantai 28. helmikuuta 2011

Kalevala brändien innoittajana

TARINOITA JUURILTA

Entisenä Helka-tyttönä, nykyisenä brändinrakentajana olen pannut merkille, että kansalliseepoksemme Kalevala on toiminut monen suomalaisen brändin innoittajana. Yritykset ja tuotteet ovat etsineet tarinaansa ja hakeutuneet suomalaisuuden alkulähteille. Elias Lönnrotin kokoamat ja muokkaamat kansanrunot edustavat hyvin pohjolan jäyhää kansaa, joka taistelee elämästään ankarissa olosuhteissa, luontoa arvostaen ja rakkautta kaivaten.

Mahtipontinen Pohjan Akka unelmoi vaurastumisesta Seppä Ilmarisen takomalla ihmekone Sammolla, jonka uskottiin tekevän rahaa, viljaa ja suolaa - elämän tärkeitä perusasioita. Tämä unelma näkyy yhä suomalaisessa finanssimaailmassa. Vakuutusyhtiö Ilmarinen ja finanssitalo Sampo ovat suoraan lainanneet nimensä Kalevalasta. Ehkäpä myös Pohjola on miettinyt vauraan Pohjan Akan, Pohjolan emännän maailmaa nimeä valitessaan.


Vaikeiden teiden ikuinen kulkija, seikkailija Lemminkäinen on saanut jalanjälkensä suomalaisen infrastruktuurin rakentajan Lemmikäinen Oyj:n nimeen ja maanteidemme asfalttiin. Tietäjä, kanteleensoittaja ja veneenveistäjä Väinämöisen mukaan on nimetty ainakin Suomen merivoimien ensimmäinen panssarilaiva ja rukiiset palttoon napit.


Kaunis Aino kulkee mukanamme tupsullisissa ruututohveleissa ja maistuu iki-ihanana kermajäätelönä. Puolukan syönnistä raskaaksi tulleen Marjatan tarina komeilee suomalaisten, kuivattujen puolukoiden pakkauksessa ja tuima Pohjan Akka kypsille naisille tarkoitetussa yrittiuutteessa.


Ja sokerina pohjalla, Kalevala-koru. Upea designyritys, joka valmistaa suomalaisten suunnittelijoiden muotoilemia koruja Suomessa. 

Ei ole siis Kalevala kaukana arjestamme, vaikka se ehkä kirjana pölyttyykin hyllyissämme.

Hyvää Kalevalan päivää,

2 kommenttia:

Marjatta kirjoitti...

Kiitos, samoin hyvää Kalevalan päivää Sinulle.

Etsin tässä yhtäläisyyksiä, jotka itsellä läheisesti liittyvät Kalevalaan. Tietysti nimeni tulee Kalevalasta. Asuin aikoinaan Helsingissä Väinämöisenkadulla Etu-Töölössä.

Olen saanut lahjaksi joitakin Kalevala-koruja ja harvakseltaan käytän niitä. Kaikkiaan vähäinen korujen käyttöni johtunee siitä, että en voi käyttää työssä sormuksia enkä juuri muitakaan koruja.

Tänään söimme kotoisasti lohisoppaa ja jälkiruoaksi viikonlopulta jäänyttä Aino-jäätelöä.

Kalevalaa en ole pitkään aikaan lukenut, vaikka hyllystä löytyy.

Marja B. kirjoitti...

Eikö olekin hauska huomata näitä Kalevala-yhteyksiä juuri mm. ihmisten ja paikkojen nimissä! Myös musiikissa ja taiteessa Kalevala on ollut monien taiteilijoiden innoittajana.