Vietin eilen illalla, viimeisimmän lumimyrskyn jälkeen, vajaa kolme tuntia tasakatollamme lunta pudottamassa. Sain kolattua kaksi kolmasosaa pinta-alasta ja palasin alas jalat voimattomina täristen. Ei ole lempipuuhaani.
Positiivista tässä oli se, että voitin pelkoni. Uskalsin nyt pakon edessä kiivetä katollemme, vaikka en koskaan siihen uskonyt pystyväni.
Kumppanini on kolannut katolta oman kortensa kekoon aikaisemmin, mutta eilen minun oli selvittävä urakasta itse. Olen miesten ja naisten välisen tasa-arvon kannattaja ja olen yrittänyt opettaa myös tyttärilleni, että kaikkia töitä olisi hyvä osata tehdä. Nyt tuli kuitenkin vastaan sellainen homma, jonka halauksin ja hatun nostoin suon miesväelle.
Reisi on kolan iskuista mustelmilla ja kaikki lihakset jumissa. Kuntoilun näkökulmasta hyvä juttu... ja hyvä syy mennä taas venyttelyyn.
Pihapiirin leikkimökin katto kertoo karun totuuden lumen määrästä.
Näkymä olkkarin ikkunasta. Seuraavaksi samaa lunta saa alkaa lapioida pois talon kupeesta:)
Kevättä odottaen,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti