sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Neulegraffitit tien varressa

ILMIÖN INSPIROIMAA


Neulegraffiti-ilmiö saapui Suomeenkin pari vuotta sitten. Patsaat alkoivat saada pipoja, rannekkeita ja kaulaliinoja. Töhrimisen sijasta ohikulkijoiden huomio haluttiin herättää neuletöillä. Ilmiön hyödyntämistä mietitiin myös mainonnan keinona, mutta ainakin jotkut ideat näivettyivät lupaprosessien keimuroissa.

Nyt näyttää siltä, että tämä pehmeä vallankumous on yhä hengissä, se levittäytyy kaupunkien ulkopuolelle ja ehkä myös virallistuu. Törmäsin syksyisellä Parikkala-visiitilläni Simpelejärven rannalle, Parikkalantien kaiteeseen kiinnitettyihin neulegraffiteihin. Puolen metrin pituiset kaistaleet, muutaman kilometrin matkalla, olivat saaneet myös Tiehallinnon siunauksen.



Tempauksen takana olivat Parikkalan käsityökeskuksen käsityöammattilaiset, jotka olivat saanet idean alueella kesää viettävältä, trenditietoiselta kesäasukkaalta. Himoneulojat olivat innostuneet ilmiöstä ja ottaneet tavoitteekseen kesäkauden ajaksi pehmentää ja piristää Parikkalan keskustaan tuovan pengertien ilmettä. He olivat neuloneet puikot sauhuten. Ja olivathan he onnistuneet. Minunkin piti oikein pysähtyä neulegraffiteja ihmettelemään ja kuvaamaan. Neuleista tulivat mieleeni supisuomalaiset räsymatot, jotka ikään kuin toivottivat jo porstuassa tervetulleiksi.




Terveisin,

Ei kommentteja: