Viileänä syysaamuna palaan kesäloman tunnelmiin Kaukasus-vuoristoon, jonka asukkaat elävät ajan hengen mukaisesti hidasta elämää ja saavat elantonsa alueen omista raaka-aineista. Vuoristoalueen luonto ei sovi viljelykseen ja siksi esimerkiksi Azerbaidžanissa sijaitsevasta Lahicin kylästä on kehittynyt käsityötaidon keskus. Kuparisepät, matonkutojat ja erilaisten villakäsitöiden tekijät ovat kautta historian tuoneet kylälle vaurautta.
Mieleenpainuvin matkamuisto pitkään aikaan olivat kumppanini ostamat villasukat. Lahicin pääkadun varrella sukkia möi vanha mummo, joka jo kaukaa tervehti vieraita iloisesti. "Haparoivalla kädellä hän tarttui villasukkiin ja toisti sanoja "mnogo raboty", "mnogo raboty" - hän halusi sanoa, että sukissa on "paljon työtä", eikä hintaa voi tinkiä. Eikä kumppanini halunnutkaan tinkiä. Kaupanteko kruunattiin sydämestä lähtevällä, hampaattomalla hymyllä.
Myöhemmin Bakussa, isäntäperheidemme luona, kuulimme, että täti on kylän elävä matkamuisto itsekin. Turistien kamerat ovat ikuistaneet hänen kasvonsa jo vuosikymmenien ajan ja azerien keskuudessa hän on kylän ja valtakunnan julkkis.
Terveisin,
2 kommenttia:
Azerbaidzanin matkakertomustasi lukiessa tulee väistämättä mieleen, että sinne haluaisin mennä. Maasta löytyy vielä aitoa ja alkuperäistä, mitä massaturismi ei ole pilannut.
Ihana iäkäs mummo ja kauniit käsityönsä. Kauniit värit ja kuviot villasukissa.
Olet oikeassa, maasta löytyy ennen kokemattomia asioita. Tosin alkuperäisyyden hintana on se, että välillä joutuu kokeilemaan ennen kulkemattomia teitä, organisoimaan asioita ja elämään nöyrästi maassa maan tavalla ja ajalla. Oma viehätyksensä on tosin siinäkin.
Lähetä kommentti