keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Myyntitaidon lähteillä

FOUNTAIN PARK

Olen tänä syksynä voinut liittyä vaikuttajaverkosto WoManin jäseneksi ja iloitsen siitä. Eilen illalla osallistuin verkoston jäseniltaan, jonka teema valotti myynnin johtamisen arkea.

Fountain Park Oy:n osakas ja toimitusjohtaja Riitta Ahlholm piti alan rautaisena ammattilaisena havainnollisen ja käytännönläheisen esityksen myyntityön arjesta. Riitta oli oivaltanut, että myynnin johtamisen kirjoja ovat businesskirjastot pullollaan - ihmiset kuitenkin janoavat kuulla käytännön pieniä asioita, jotka voivat auttaa omassa työssä ihan konkreettisesti ja välittömästi.

Fountain Parkin oma tuote on ainutlaatuinen, sillä vastaavaa kilpailijaa ei löydy. Se on lyhykäisyydessään Suomessa kehitetty verkkohaastattelu - johdon uusi apuväline.


Kuva: Laura Sarvanto


Verkkohaastattelu toimii esimerkiksi strategiatyön eri vaiheissa, muutostilanteiden johtamisessa sekä yleisessä vaikuttamisessa, vaikkapa kansalaiskeskustelussa. Jälkimmäisestä minuun teki vaikutuksen Centre for European Studies (CES) tutkimusorganisaatiolle tehty case: tellBarroso.eu.
EU-komission puheenjohtaja José Manuel Durão Barroso vaikutti henkilökohtaisesti siihen, että eurooppalaisten keskuudessa järjestettiin kansalaiskysely. Kansalaisia pyydettiin kertomaan niistä arkielämän painopisteistä, joihin he toivoisiva EU:n  keskittyvän toiminnassaan. Sosiaalisen median kautta saatiin 150.000 osallistujaa ja tuhansia toimenpide-ehdotuksia. Tulosten perusteella nousi hetkessä esiin muutama kansalaisille tärkeä painopistealue. Nopeaa ja vaikuttavaa.

Abstraktin tuotteen myynti on aina haastavaa. Se vaatii suunnitelmallista ja hyvin johdettua myyntiä. Tuli vaikutelma, että Riitta Ahlholm johtaa myyntityötä upeasti edestä päin, itse kädet savessa mukana työskennellen. Ja juuri tämä innosti kuulijat. Riitta sai meidät kaikki huomaamaan, että joka päivä myymme ajatuksiamme ja ehdotuksiamme riippumatta siitä, mitä meidän käyntikortissamme tai tehtäväkuvauksessamme lukee. Myynti on laajasti katsottuna vaikuttamista - työssä ja vapaa-aikana. Epäonnistuminen tuntuu karvaalta ja lohduttavaa oli kuulla, että tappiot menevät myös rutinoituneiden ammattilaisten ihon alle. Se sattuu, kun tulee turpiin. Mutta iskuista ei pidä lannistua.

Saimme pussillisen hyviä neuvoja - onnistumisen eväitä jokapäiväiseen työhömme. Niiden vahvuus oli käytännönläheisyydessä ja maalaisjärjessä. Ja mikä tärkeintä - innostus tarttui!

Intoa tulevaan työpäivääsi - mitä teetkin - älä lannistu,

Ei kommentteja: