Kuopuksen syyslomalla

JURMON SAARELLA


Syksy on yrittäjän kannalta mahdollisimman huono lomakausi. Ja koululaisten kannalta mahdollisimman hyvä. Olen vuosien aikana useamman kerran kuulut valituksia siitä, että syysloman lomaohjelma on liian harvinaista herkkua. Tänä vuonna päätin tehdä kompromissin ja ottaa pari päivää irti, jotta kuopus saa lomansa.

Nousimme viideltä ja jo ennen kuutta poimimme ukkosmyrskyn kaatosateessa kyytiin kuopuksen hyvän ystävän. Pian alkoi uni painaa nuoren matkaseurani silmissä ja huomasin kerääväni kilometrejä rekkamiehen tavoin pimeässä ja melkein yksin. Saavuimme meren ääreen juuri sopivasti Nauvon Pärnaisista lähtevälle Jurmo-Utö -yhteysalukselle. Saaristossa paistaa aurinko! Sään on luvattu selkevän lännestä alkaen. Mikä tuuri!

Nuoriso intoutuu laivasta, luonnoslehtiöisään, iPod-musiikistaan ja sulkeutuu omaan maailmaansa. Minä avaan toimistoni. Neljä tuntia aikaa työskentelyyn. Sähköpostit, tulevan esityksen valmistelua, parin palaverin sopiminen... Normaalista työpäivästä tämän erottaa vain sijaintini laivalla.

Olen kiitollinen modernista tekniikasta. Ja vähemmän kiitollinen keinuvasta kyydistä.

Saavumme Jurmoon. Rantaan on taas kokoontunut suuri määrä kylän asukkaita. Yhteysaluksen saapuminen on päivän tapahtuma. Ja tällä kertaa saapuu myös paljon vieraita.

Tuuli tempoo laiturilla, saaren asukkailla on pipot päässä. Kaupunkilaiset kaivavat ne kasseistaan, sillä ilman ei voi olla. Kesän hehkeän violetti kanervikko on saanut ruskan sävyisen syysilmeen. Myös valo kertoo kesän menneen.



Saavumme omalle tuvallemme. Avaan päivän toisen työrupeaman. Uudesta toimistostani on ylellisen ihan näköala merelle. Etualalla saaren vanhin vuokramökki, entisestä kalastajan saunasta tehty. Uskomattoman viehättävä sisältä, asuimme siellä muinaistulien viikonloppuna.

Nuoriso lähtee omille seikkailuilleen. Ja minä keitän saaristokahvit. Kahvi on samaa, mutta kahvileipänä kuuluu olla Marie-keksejä ja suklaata. Uppoudun työhöni, teen tekstejä.

Kirjoitan kilpaa auringon kanssa. Kun työtuntini ovat täydet, on aurinko jo menossa mailleen.

Ikuistan siitä viimeiset säteet mökkimme terassilta.

Alkaa ilta saaristossa. Havainnoin ympäristöä.

Sytytän takan. Paitsi että se tuo lämpöä tuulen tuivertaessa, se tuo myös valoa ja kotoisan tunnelman.
Lämmitän eilen illalla paistamani makaronilaatikon, jota syömme suuren hiljaisuuden vallitessa. Kun nälkä alkaa helpottaa, saan nuorisolta kiitosta siitä, että tarjolla on ollut äitien tekemää ruokaa. Herkkua ristiriitojen repimälle sielulleni!

Kylläinen nuoriso rientää taas ulos. Saarella on paljon koettavaa. Lisäksi naapurustossa on saman ikäisiä nuoria, jotka ovat tulleet tutuiksi monien aikaisempien reissujen aikana. Jo satamassa tehtiin yhteisiä suunnitelmia. Loma on juhlaa!

Minä lämmitän vettä, tiskaan ja istun takan ääreen kirjoittamaan, nyt tätä postausta. Nuoret tulevat sisään intoa täynnä. He olivat maanneet selällään rantakalliolla ja katselleet taivaalla avautuvaa pimeää taivasta, joka tulvi tähtiä. Kauniimpi näky kuin missään voi nähdä.

Nyt alkaa syntyä kuumaa kaakaota. Kohta taitaa olla minun happihyppyni ja iltakävelyni aika. Olen saanut vahvan suosituksen mennä kalliolle nenä kohti taivasta. Taidan toteuttaa pyynnön. Pipo päähän ja pihalle! Tiedän, että Jurmon tähtisumua ei voita mikään.

Terveisin,