sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Pokrovan borssikeittoa

KIIREENTÖNTÄ RUOKAA

Teimme vanhimman tyttäreni kanssa eilen ajoretken Kirkkonummella toimivaan Pokrovan Ortodoksiseen veljesyhteisöön. Pokrovassa oli nimittäin borssi take away päivä.

Veljeskunnan kokki valmistaa Isä Haritoman kuuluisaa borssikeittoa myytäväksi noin kerran kuussa ennakkotilausten perusteella ja noutopäivät ilmoitetaan netissä. Keiton kaveriksi ostimme kaalipiirakoita ja lisäksi muutaa tarttui kotona leivottua leipää sekä kuivattuja sieniä.

Ihana kiireettömyyden tunnelma valtasi meidät astuessamme sisään Pokrovan portista ja noustessamme puiden reunustamaa kujaa päärakennuksen vieressä sijaitsevaa ulkomyyntipistettä kohti.






Kiireettömin sunnuntaiterveisin,

3 kommenttia:

Marjatta kirjoitti...

Pokrovan veljesyhteisö on pitkään kiinnostanut, sinne pitäisi tehdä retki. Kiitos linkistä.

On helppo uskoa, että Pokrovan kiireettömyyden oivaltaa jo portilla. Sama juttu Valamossa. Kerran olen ollut viikonlopun kestäneessä Hiljaisuuden retriitissä ja se oli hieno kokemus.

Borssikeitto on hyvää ja ne kaalipiirakat. Olen jostain saanut hyvän borssireseptin, mutta toki Pokrovan keittoa voisi kokeilla.

Aurinkoisia terveisiä Hämeenlinnasta ja tietenkin leppoisaa sunnuntain jatkoa!

Anne-May kirjoitti...

Marja-ystäväni. Ostimme eilen siis sukset. Sysäyksen tähän antoi blogisi kirjoitus muutamia päiviä sitten, kun olit tullut hiihtolenkiltäsi ja nautit kehon rasituksesta ja liikunnan antamasta hyvän olon tunteesta. Toki tämä projekti on ollut mielessä, mutta nyt se toteutui - kiitos sinun. Kiireetöntä sunnuntaita piti tänään viettää hiihtämällä, vaan eipäs onnnistunut, -19 pakkasastetta ja vielä päivälläkin -14. no way.

Marja B. kirjoitti...

Hei

Marjatta, Pokrovan borssi on oikeasti ihanaa. Tarjosin sitä vieraillenikin viime vuoden Oratoriokonsertin jälkeen, kotikaronkassa. Paitsi, että keitto maistui hyvälle, se loi ihan omanlaisen tunnelman.

Anne-May, onnittelut suksihankinnasta!! Hyvä päätöls:). Meillä oli pakkasta 16 astetta, enkä minäkään halunnut tänään hiihtolenkille. Kovin kylmän ilman hengittäminen vie nautinnon, vaikka olisi muuten topannut itsensä Michelin-ukoksi. Uskotaan kuitenkin, että edessä on vielä pitkä ja kaunis, vähäh leudompi kevät, jotta päästään hiihtämään!