keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Halloweenin pekaanipähkinäpiiras

KURPITSAJUHLA


Vanhin tyttäreni vietti joitakin vuosia sitten vaihto-oppilasvuoden USAssa ja perehtyi huolella myös Halloween-perinteisiin. Palattuaan hän on pitänyt huolen siitä, että jenkkilän parhaat piiraat ilmaantuvat aika ajoin meidänkin ruokapöytäämme.

Halloweenin kunniaksi syntyy tavallisesti pekaanipähkinäpiiras...

 
Pekaanipähkinäpiiras
 
100 g voita
3 dl vehnäjauhoja
1/2 dl fariinisokeria
1–2 rkl vettä

Täyte:
250 g pekaanipähkinöitä
50 g voita
2 dl  fariinisokeria
1 dl siirappia
3 tl vaniljasokeria
3 munaa

Sekoita voin joukkoon vehnäjauhot ja fariinisokeri ja vaivaa nopeasti tasaiseksi. Jos seos jää murumaiseksi, lisää joukkoon vielä kylmää vettä ruokalusikallinen kerrallaan. Painele taikina käsin pyöreän piirakkavuoan (24 cm) pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa uunin alatasolla 175 asteessa noin 15 minuuttia.
Valitse puolet pähkinöistä koristeiksi. Pilko toinen puoli pähkinöistä karkeaksi rouheeksi. Pane täytteen voi, sokeri, siirappi ja vaniljasokeri kattilaan ja kiehauta. Kaada tasainen täyte kulhoon ja anna jäähtyä.Lisää munat yksitellen. Sekoita rouhitut pähkinät voi-siirappiseokseen ja kaada esipaistetun pohjan päälle. Koristele lopuksi piirakka kokonaisilla pähkinöillä. Paista noin 40 minuuttia, kunnes täyte on jähmettynyt.
 
 
Terveisin,
 
 

3 kommenttia:

Marjatta kirjoitti...

Herkullisen tuntuinen piiras, kiitos reseptistä.
Kiitos myös tekstistä, pitääkin ostaa karkkeja, jotta ei joudu kepposten kohteeksi. Meillä on käynyt monena vuonna pikku-noitia jotka tulevat ilmeisesti tänäänkin.

Marjatta kirjoitti...

Piti tietysti toivotella "Hauskaa Halloweenia!

Marja B. kirjoitti...

Kiitos samoin, hauskaa halloweenia. Meillä on ainakin kotona yksi jo aika iso "pikkunoita", joka tarvitsee karkkia. Muuten tulee kepposia.