tiistai 26. kesäkuuta 2012

Juhannussalko ja auringonlasku Jurmossa

JUHANNUSAATTONA


Palasimme taas Jurmoon. Kuopukseni unohti helmikuussa otsalamppunsa ja sieltähän se löytyi. Ilolla kuitenkin huomasimme, että keskikesän juhlassa ei otsalamppuja tarvittu. Aurinko ja valo hellivät meitä ihan toiveiden mukaan.

Tuttu mökkimaisema, joka talvella oli hyinen ja sinisen synkkä, loisti nyt auringossa taas ihan uudella tavalla tuulessa vellovan kukkakedon keskellä. Jo tämän näkeminen sai taas mielen irti arjesta.


Juhannuksen vietto Jurmossa aloitettiin klo 20 nostamalla juhannussalko.
Kylän naiset olivat punoneet satoja pihlajakimppuja lankoihin ja kieputtaneet ne salkoon valmiiksi.



Poikkipuiden päähän oli vanhan tradition mukaan sidottu kukkaseppleet kesäkukista.
Yhteensä kuusi kaunista luomusta, valmiina nousemaan kesätuuleen.


Kylän miehet vastasivat taas nosto-operaatiosta. Tällä kertaa myös vieraat pääsivät osalliseksi kunniasta. Minunkin kumppanini kutsuttiin esivalmisteluissa nostamaan salko
 paikalleen kiinnikkeisiin ennen varsinaista nosto-operaatiota.



Luotettavan tuntuisesti kylän miehet vinssasivat salon ylös, pikkuhiljaa ja koko ajan varmistellen.



Ja siinähän komeus sitten lopulta seisoi. Pienen kyläyhteisön korkeimmalla kukkulalla, kaikkien silmänilona.



Saaren kalastaja Klas Mattsson toi kätköistään pienen kanuunan, jolla on ollut tapana ampua kunnialaukaus juhannukselle.


Tänäkin vuonna pienestä kanuunasta lähti valtavan suuri pössähdys. Oikein säikäytti.



Liekö tämä juhlakanuuna ollut Klasun lapsuuden leikkikalu - ainakin tarina niin kertoo.



Kukkulalta loisti auringon silta eikä tarvinnut ihmetellä, miksi Suomen lipun värit ovat ne, mitkä ovat.
Ne sointuvat myös saariston maisemaan ja luontoon.



Kamaran kanssa oli pakko tallentaa vielä pieniä tunnelmia.





Juhannusta kunnioitettiin ja juhlittiin kaikissa kodeissa. Siitä kertoo liputus, juhlavaatteet ja iloinen mieli.
Vieraita tervehdittiin suomeksi ja ruotsiksi.


Hämärtyvää iltaa oli hieno päästä viettämään korkealle kalliolle auringon laskua seuraten.
Siinä oli myös hetki nostaa malja Suomen hienolle keskikesälle.





Tuulenvire pakotti illanistujat välillä mökin suojaan. Mutta sieltäkin saattoi seurata auringonlaskua.
Ensin se punersi tutun saunamaiseman....


...sitten tutun mökkinäkymän....


---ja lopulta koko taivaanrannan.




Oli juhannusyö.



Terveisin,

2 kommenttia:

Anne-May kirjoitti...

Huikeita kuvia ja tunnelmia jälleen kerran.

Marja B. kirjoitti...

Huomasin taas, että Jurmo on ihana - kaikkina vuodenaikaoina:).