Perjantaina vietimme ikimuistoista pakkaspäivää Karjalan Prikaatin Vekaranjärven varuskunnassa. Tammikuussa armeijansa aloittaneet alokkaat vannoivat tuolloin juhlallisesti sotilasvalansa yli 4500 läheisen todistaessa tapahtumaa. Kaikkiaan valaan osallistui toistatuhatta varusmiestä, joista 19 oli naisia. Mukana oli myös viime viikolla 20-vuotta täyttänyt keskimmäinen tyttäreni.
Lähes 25 asteen pakkanen tuntui luissa ja ytimissä. Varusmiehet olivat sitä jo saaneet maistaa tapahtumaa edeltäneillä leireillä ja valaparaatin harjoittelussa. Juhallisuuden aikana myös yleisö sai kokea kylmät olosuhteet, jotka veivät ajatukset väkisin talvisodan tunnelmiin. Varsinkin, kun kasarmirakennusten seinässä komeili Tali-Ihantalan ja muiden tunnettujen taistelutantereiden nimet.
Lainaan paria katkelmaa tyttäreni tekstiviesteistä:
"Tultiin just ampumaleiriltä. Oli tosi kivaa, hurjan kylmä vaan.
Yöllä kipinävahtina sai nauttia hiljaisuudessa lumisesta metsästä sekä kamiinan huminasta"
"Vähän erilainen syntymäpäivä huomenna. Menen aamulla alikersantin johdolla keittämään napalmia.
Ja loppupäivän sammutamme palavaa miestä ja menemme kyynelkaasukammioon kokeilemaan taistelunaamareita. Mua jännittää ihan sikana, kun pitää juosta liekkiradan läpi."
Tyttäreni kuuluu tykistöön, 1. kenttätykistöpatteristoon ja hänestä tuli nyt virallisesti tykkimies.
Alla tykistön lippu valapäivän ohimarssissa.
Valan ja sitä seuranneen ohimarssin jälkeen saimme tutustua varusmiesten arkeen kenttätykistöpatterin tiloissa sekä nauttia kuuluisaa armeijan hernekeittoa, joka muuten on uskomattoman hyvää.
Sotilaskodin edessä olevalla kaartin aukiolle oli varustenäyttely,
mm. panssarivaunuja ja pioneerien silta-autoja.
Kotona jatkettiin valajuhlaa.
Meillä on perheessä ollut tapana rakentaa tarjoilu ja kattaus juhlan teeman mukaan.
Niin nytkin. Viritin suojaverkkoja pöytäliinaksi ja valitsin tarjoilun armeijahenkeen.
Kukat symboloivat kotimaan kuusimetsää marjoineen.
Kynttiläalustana olivat luonnosta poimitut kivet.
Tarjoilun ydin oli hernekeitto. Tällä kertaa tosin herneenverso-maa-artisokkakeitto, jossa on hienostunut ja pehmeä maku. Keiton kaverina oli sämpylöitä, korppuja ja ruisnäkkileipää erilaisten levitteiden ja suolakurkkujen kera.
Pikkupurvana tarjoilimme myös kylmäsavuporo-rieskarullia, sekä lohi- ja savusilakkaruisleipiä.
Jäkiruokana olivat rahkaletut, syrnikit, jotka symboloivat armeijan pannukakkua.
Kermavaahto ja vadelmahillo tarjottiin pakista. Pakki kuuluu
vanhimman tyttäreni vaellusvarusteisiin.
Lopuksi keitettiin vahvat kahvit. Ja tarjottiin tykkimiehen suosikkitäytekakkua: Kakku Gallerian mustaviinimarja-suklaamoussekakkua. Ehkä siinäkin olivat edustettuina Karjalan marjat.
Terveisin,
3 kommenttia:
Olipas taas upeita kuvia ja mielenkiintoinen aihekin. Lastemme serkkutyttö aloitti myös varusmiespalveluksensa Santahaminassa tammikuussa ja viettää valajuhlaa ensi viikolla. On kovasti innoissaan kaikesta, mikä tietysti ihmetyttää meitä hienohelmoja. Toteutti pitkäaikaisen haaveensa kuulemma ja luulemme, että hyödyntää tätä kokemusta saatuaan joulukuussa valmiiksi sairaanhoitajaopintonsa. Ihailen näitä ennakkoluulottomia, nokka tuuleen -tyttöjä, en minä iki maailmassa...
Ihana ja ikimuistoinen päivä teillä kaikilla. Kuvien ja tekstin myötä pääsi hyvin tunnelmaan mukaan. Upeat tarjoilut!
Kiitos kommenteista teille molemmille. Sukulaissairaanhoitajasi pääsee varmasti lääkintäjoukkoihin, jos sitä haluaa ja voi ehkä suuntautua kansainvälisiin avustustehtäviin. Upeata!
Tämä minun "keskityttöni" on myös pienestä saakka halunnut armeijaan. Välillä ajattelin, että into laantuu ja ajatukset muuttuvat. Mutta tämä olikin niitä juttuja, joista tuli totta.
Itse olen enemmän hienohelma, mutta minusta on hienoa, että tyttäreni valitsin näin. Ja kiva on myös huomata, että tämä tytär jos joku osaa olla mitä suurin hienohelma:).
Lähetä kommentti