sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Laskiaisblinit

KOTIRUOKAA

Lumipyryistä laskiaista! Vietimme eilen illalla lämminhenkistä laskiaisjuhlaa blinien ja borssin äärellä hyvien ystävien kanssa. Perinteisestä tattariblinitaikinasta paistettiin tällä kertaa luomuvoissa ihana kullanruskeita blinejä. Paistohommat lankesivat myös perinteisesti miesväelle ja lopputulos on tälläkin kertaa upea!












Paistamisen lomassa kuumensimme pakasteessa säilytettyä Pokrovan borssikeittoa blinien kaveriksi.
Keitto kestää erinomaisesti pakastamisen, tuntuu kuin se jopa paranisi siitä.



Tänä vuonna blinen kera oli tarjolla muikun- ja siianmätiä, pikottaua kylmäsavulohja, hunajaa, kelta- ja punasipulisilppua sekä smetanaa. Ja päälle tietysti ripaus mustapippuria myllystä.




Borssikeitto nautitiin smetanan kanssa blinien jälkeen.


Jälkiruoaksi venäläishenkiseen iltaamme kuuluivat porvoolaisen Cafe Cabriolen konditorian herkulliset pikkunaposteltavat - macaronit, pikkubebet ja mokkamarengit. Yritin nähdä niissä modernin version perinteisestä  pavlovasta - balettitanssijatar Anna Pavlovan mukaan nimensä saaneesta pyöreästä marenkikakusta: Olen nimittäin joskus nähnyt pavlovasta myös kekseliäitä miniversioita ja tällä kertaa minulla ei ollut niitä aikaa toteuttaa itse.



Tattariblieni resepti löytyy aikaisemmasta blinipostauksestani.


Terveisin,


4 kommenttia:

Ira kirjoitti...

Löysin kivan blogin...

Herkullisia kuvia, njam...

Marja B. kirjoitti...

Tervetuloa visiteeraamaan blogiini!
Minäkin kävin vierailulla sinun blogissasi ja päätin lukea sitä. Huomasin, että olet kiinnostunut sisustuksesta ja siksi ajattelin antaa sinulle myös linkin sisustusblogiini: http://prinsessojeninteriordesign.blogspot.com

Marjatta kirjoitti...

Blinit ja borssi ovat pakkasajan ruokaa, jos mitkä.

Koimme eilen oikean lumimyräkän käydessämme pääkaupunkiseudulla 7-vuotiaan syntymäpäivillä. Meillä oli vaikeuksia päästä asuntokaduilta isoille teille.
Onneksi tänään on kaikki toisin. Olemme iltapäivällä lähdössä tulevan koululaisen ja tulevan esikoululaisen kanssa tutustumaan Hämeen linnaan sekä sen jälkeen lelu- ja askartelukauppaan.

Mukavaa alkanutta viikkoa!

Marja B. kirjoitti...

Minäkin jouduin eilen sään armoille liikenteessä ja kauhistuin. Läheltä piti tilanteita tuntui vaanivan joka kulman takana...
Antoisaa retkeä lelu- ja askartelukauppaan. Mainitsemassasi seurassa siitä voi tulla mielenkiintoinen, inspiroiva ja kohtuullisen pikä rupeama:).
Talvitunnelmia!