keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Pariisin kattojen alla

PARIISIN IKÄVÄ

Ajattelin tuttavani kertomuksia Amsterdamin keväästä ja minulle tuli ihan mieletön ikävä Pariisiin. Kaupunki on tullut minulle 30 vuoden aikana erityisen tutuksi. Olen asunut siellä lyhyitä aikaja ja pidempiä aikoja. Hotellissa, ystävien tyhjissä asunnoissa ja vuokralla. Ainakin kahdeksannessa, kuudennessatoista ja seitsemännessätoista kaupunginosassa. Kaikkina vuodenaikoina. Työn, huvin, kielen, ihmissuhteiden ja irtiottojen vuoksi.

Palutin mieleeni muistoja, jotka liittyvät 17. kaupunginosan vuokra-asuntoon vajaan kahden vuoden takaa.
Miten elävänä kuulenkaan liikenteen äänet Avenue de St. Ouenilla!





Miten muistan vihreän portin ja ovikoodin. Ja sen takana tulevat lasiovet...

... joiden läpi pääsi omalle, rauhalliselle sisäpihalle


... kuin pikkukaupunkiin.


Olohuoneesta pikkuiselle terassille avautuva ikkuna toi ensimmäiset auringonsäteet asuntoon.


Terassin pöytä toimi aamiaisella ja lounaalla.
Sen ääressä oli myös ihana istua illan pimetessä, lämmöstä nauttien.


Siinä istuessa tuli viikkojen ajan seurattua myös naapurustoa...


Yläkerran ikkunan nuorta naista, josta ei ollut hortonomiksi. Tyylitajua sen sijaan oli vaikka muille jakaa. Uusimmat vaatekerrat tulivat esittelyyn tupakkatauoilla. Ja myös ystäväpiiriin saattoi etätutustua. Nainen vaikutti onnelliselta. Hän kävi päivätyössä ja nautti vapaa-ajastaan. Hänellä oli varmaan jokin luova ammatti.


Tai lähi-ikkunan tiukkapipoista nuortamiestä. Häntä, joka kasvatti kaktuksia. Ja nukkui viikonloppuisin iltapäivään kaislaverhojen takana ja tuli herättyään unenpöppörössä hieromaan silmiään ikkunaan.
Häntä, joka ei voinut sietää vastapäisen naapurin musiikkimakua, vaan karjui ikkunasta törkeyksiä - välillä ehkä myös kaikkien naapureiden suulla tai ainakin oikeutuksella.
Häntä, joka oli paljon poissa kotoaan.

Tai ylimmän kerroksen ullakkoasunnon remontin edistymistä.
Tilassa paloi valot yötä päivää, mutta välillä tuntui, että asunto ei
valmistu tällä vuosituhannella, ellei tahtia kiristetä.
Tila vaikutti upealta ja sinne muuttamista oli helppo mielikuvitella omalla pikkupihaterassillani,
jota romanttinen seinälyhty etäältä sopivasti valaisi.


Terveisin

2 kommenttia:

Marjatta kirjoitti...

Pariisin ikävä. Ymmärrän.

Pääsin oikein hyvin Pariisin muistoihisi. Ihmisten tarkkailusta oppii. Lienet myös huomannut, että tyylikkäät pukumiehet palaavat kotiin alkuillasta. lehti ja batonki kainalossa. Paidat ja solmiot kohdallaan, samoin kengät.

Marja Bruun kirjoitti...

Pariisin yksi ihanuus on juuri se, että kaikki erilaiset ihmiset sulautuvat sinne niin sujuvasti rinta rinna. Ja erilaisista elämän kuvioista ja tavoista syntyy se ihmellisen toimiva kirjo.