sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Kasvisborssia ja Pokrovan piirakoita

Pokrovan luostariyhteisön palmusunnuntain myyjäisistä voi ostaa herkkuja pääsiäispöytään. Päätimme tänä vuonna taas tilata tuotteita ennakkoon ja tänään kävimme ne perinteisellä palmusunnuntain ajelulla Kirkkonummen Jorvaksesta noutamassa. Noutajia oli tänäkin vuonna ruuhkaksi asti.

Olin tilannut jälleen herkullista borssikeittoa. Kasvispohjainen keitto on taivaallisen hyvää ja sitä oli pakko syödä jo tänään - palmusunnuntain kunniaksi. Pokrovan borssin salaisuus on yhteisön perustajan Isä Haritonin keittotaidossa ja resepteissä, onhan hän aikoinaan toiminut mm. Moskovan Savoy-hotellin ravintolan ja monien Helsingin huippuravintoloiden keittiömestarina.


Palmusunnuntain myyjäisistä hankin myös lohipiirakoita, tattari-tattipiirakoita ja kaalipiirakoita.
Ne sopivat kevyen borssin kaveriksi suurempaan nälkään.



Lohi-riisipiirakoissa maistuu raikkaasti tilli.


Sydämenmutoisissa tattari-tattipiirakoissa on runsaasti täytettä. 
Tatit ja tattari sopivat makumaailmaltaan hyvin yhteen.


Kasvisborssia -  suosikkikeittoani keittänyt myös itse, omalla reseptillä. Ehkä tämän yksinkertaisen keiton hienous onkin siinä, että luovuus sallitaan ja versioita voi olla erilaisia.
Venäläistä ruokakulttuuria hyvin tunteva ystäväni on vinkannut, että omatekoiseen borssiin kannattaa lisätä pieni määrä valmista hapankaalia maun viimeistelyyn ja niin olen tehnyt alla olevassa reseptissä.

Kasvisborssi

(4 annosta)

6 tuoretta punajuurta (400 -500 g)
2 isoa porkkanaa
1 palsternakka
1/4 pienehköstä valkokaalista (n 200 g)
1-2 rkl rypsiöljyä
1 l kasvislientä
4 rkl silputtua salviaa 
2 laakerinlehteä
2 isoa sipulia
1 valkosipulin kynsi
1/2 dl tomaattisosetta
mustapippuria myllystä
1–2 rkl punaviinietikkaa
½ rasiaa (150 g) valmista luomuhapankaalia (esim. Rasilaisen)
(suolaa)

Tarjoiluun 
2 dl smetanaa

Pese ja kuori punajuuret, porkkanat ja palsternakka leikkaa ne ohuiksi suikaleiksi.  Leikkaa valkokaali suikaleiksi. Kuullota kasvikset kattilan pohjalla öljyssä, mutta älä ruskista. Kaada päälle kasvisliemi ja lisää joukkoon yrtit ja laakerinlehdet ja keitä noin 20 minuuttia. Kuori ja suikaloi sipuli ja hienonna valkosipuli. Kuullota ne nopeasti pannussa ja lisää joukkoon tomaattisose. Lisää seos keiton joukkoon. Valuta hapankaali ja lisää joukkoon. Lisää tarvittaessa kasvislientä. Rouhi päälle pippuria ja lisää joukkoon punaviinietikka. Anna hautua kannen alla 10-20 minuuttia. Tarjoile smetanan kanssa.

VINKKI: Jos haluat lisätä borssiin lihaa, suositelen ukrainalaiselta ystävältäni saamaani reseptiä. 
Klikkaa ukrainalaisen borssikeiton reseptiin tästä.



Jälkiruoaksi hankimme myös pari babaa. Pashan ja kulitsan teemme perinteisesti aina itse.



Pokrovan yhteisö sijaitsee Kehä kolmosen tuntumassa Jorvaksessa. Pihaan käydään valkoisen portin kautta. Kaunis kuja johdattaa peremmälle pihapiiriin. Alue on yksityinen  ja se on vierailijoille avoinna tilauksesta tai sen omissa tapahtumissa tai myyjäisissä.
Nettisivuilta saa ajankohtaisia tietoja.

Hyvää palmusunnuntaita!

Ei kommentteja: