sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Pihapiirin voikukat marmeladiksi

VILLIYRTIT

Voikukat ovat tuttu näky tienvarsilla. Nyt ne alkavat ilmaantua myös pihanurmikolle. Ennen ruohonliekkuria päätin kerätä parhaimman sadon talteen aamu-usvaiselta nurmelta. Voikukat kun ovat kotimaisia syötäviä villiyrttejä.

 
Lahjaksi saamani Sami Tallbergin Villiyrtit-keittokirja on ahkerassa käytössä. Tämä aika keväästä on juuri se, jolloin heräävän luonnon ensiantimet on kerättävä talten. Parhaat maut saa usein tuoreista ensikukinnoista.
 
Sami käyttää voikukista lehtiä ja kukintoja. Hän tekee niistä keittokirjassaan salaatin saksanpähkinöiden ja sinihomejuuston kera. Hän sanoo kirjassaan, että lähes kukaan ei tykkää voikukasta sellaisenaan, mutta tästä salaatista pitävät kaikki. Kokeiltava on. Ruokajuomaksi Sami suosittelee puolikuivaa tai makeaa valkoviiniä.

 
Ennen Samin salaattia päätän kuitenkin kokeilla Maku-lehdestä löytämääni voikukkamarmeladin reseptiä. Kerään tuoreita kukintoja, huutelen ne ja heitän pataan. Tyttärieni isoäidiltä olen oppinut, että kukinnoista kannatta käyttää vain keltainen osa, vihreys lisää kitkeryyttä. Huolella siis hajotan kuikintoja vihreitä vältellen. Ihan pikkuisen hyväksyn mukaan, koska tässä asiassa en halua olla perfektionisti.


Ennen kuin huomaankaan, olen saanut valmiiksi neljä söpöä purkkia marmeladia. Purkit on vietävä jääkaappiin vuorokaudeksi, jotta hillo pääsee jäähtymään ja jähmettymään, vaikka onkin koostumukseltaan notkeaa myös valmiina.


Sunnuntaiaamun kunniaksi saatoimme sitten maistella voikukkamarmeladia. Minusta se oli hyvää. Rouheisen, vähän hedelmäisen siemensämpylän päällä se maistui erityisen herkulliselta.

 
Aamun tunnelmia nurmikolla tarkastellessani huomasin myös, että kyse on mitä uusiutuvimmasta raaka-aineesta. Ehkä se leikkuri on kuitenkin haetteava!

 

Voikukkamarmeladi

1 litra voikukan nuoria kukintoja
4 dl vettä
1 pkt (330 g) hillo-marmeladisokeria
1 tl raastettua luomusitruunan kuorta
 
Kerää kukinnot tilavaan rasiaan ja sulje hetkeksi kannen alle. Näin mahdolliset ötökät kiipeävät kanteen ja voit poistaa ne helposti. Huuhtele kukinnot siivilässä ja valuta hyvin. Kumoa kukinnot kattilaan ja mittaa päälle vesi. Kuumenna kiehuvaksi ja nosta liedeltä. Anna kukintoja hautua jäähtyvässä vedessä noin 20 minuuttia.
 
Siivilöi voikukkaliemi tiheän siivilän läpi toiseen kattilaan. Purista mukaan kukista irtoava neste. Lisää sokeri ja keitä 5 minuuttia ilman kantta. Lisää keittämisen aikana sitruunankuori. Annotele marmeladi puhtaisiin, kuumennettuihin lasipurkkeihin ja sulje purkit. Anna marmeladin tekeytyä jääkaapissa ainakin vuorokauden ennen tarjoilua. Säilytä marmeladit viileässä.
                                                                                              (Resepti Maku-lehti)
 
Terveisin,

Ei kommentteja: