maanantai 9. huhtikuuta 2012

Kurkistuksia suljetun maan kulisseihin

KIRJAT


Silmiini osui ennen pääsiäispyhiä Stockmannin pokkarihyllyssä eniten myyty pokkari: Suljettu maa. Elämää Pohjois-Koreassa.
Kirja kolahti äskeisen Soulin visiitin vuoksi, sillä sain kevyen, mutta omakohtaisen kokemuksen Koreoiden tilanteesta. Ostin sen siis  heräteostoksena pyhälukemiseksi.


Kirja kertoo kuuden Pohjois-Koreasta loikanneen ihmisen elämästä diktatuurin alla. Nuoret rakastavaiset, uhrautuva lääkäri, köyhä katulapsi, maan johtajalle uskollinen perheenäiti ja hänen kapinallinen tyttärensä ovat eläneet todeksi ravisuttavaa arkea maailman suljetuimman maan kulissien takana. Kirja ei ole kevyttä luettavaa ja sen kanssa on edettävä pala kerrallaan.

Kirjan kirjoittaja Barbara Demick sai idean kirjaansa toimiessaan Los Angeles Timesin kirjeenvaihtajana Soulissa. Tällä hetkellä hän johtaa lehden Pekingin toimipistettä. Demick on kirjaansa varten haastatellut Pohjois-Koreasta loikanneita henkilöitä seitsemän vuoden ajan. Kirja voitti vuonna 2010 arvostetun BBC Samuel Johnson Prize -tietokirjapalkinnon ja sen oikeudet on myyty yli 20 maahan. Miun kirjani on tämän vuoden alussa Porvoossa painettu 3. painos.


Terveisin,



2 kommenttia:

Marjatta kirjoitti...

Mielenkiintoinen kirja, jonka varasin kirjastosta saman tien. Kiitos esittelystä

Edellisen postauksen kauneus ja tunnelmat ovat välittyneet tänne asti. Aivan ihana postaus.
Tämä toinen pääsiäispäivä on mennyt lepäillessä. Mukavat muistot lasten ja heidän perheidensä kaynneistä ovat mielessä. Nyt lueskelen Jorma Hynnisen Sielunmaisemista kertovaa kirjaa ja se sopii erittäin hyvin tähän iltaan..

Antoisaa viikkoa!

Marja B. kirjoitti...

Jorma Hynnisen kirja on minun listallani. Kiitos itsellesi vinkistä.
Jotenkin raukea olo ja vähän haikea mieli, kun osa perheestä on taas palannut omiin arjen kuvioihinsa yhdessä vietettyjen juhlahetkien jälkeen. Kivoissa muistoissa on kuitenkin hyvä aloittaa uusi työviikko.
Hyvää uutta viikkoa myös sinulle!