perjantai 6. huhtikuuta 2012

Mittava Via Crusis -produktio esitetään tänään Porvoossa

PITKÄPERJANTAI

Seurasin eilen Radio Novan Eppu Salmisen haastattelua tänään Porvoossa esitettävästä suurproduktiosta. Se oli upeaa kuunneltavaa. Luvassa on tänään varmasti hieno kokonaisuus, johon monet tahot ovat panostaneet paljon aikaa ja vaivaa.

Porvoon vanha kaupunki muuttuu siis tänään perinteisen Via Crucis -ristintien näyttämöksi, kun suurimittainen, yhteistyöproduktio esitetään kulkueena Näsinmäeltä Tuomiokirkolle. Marja Peuran tätä produktiota varten tekemä käsikirjoitus perustuu Jeesuksen viimeiseen tuntiin. Esityksessä on mukana noin 100 esiintyjää. Näytelmä on kaksikielinen ja ruotsinkieliset tekstit on kirjoittanut Tua Forsström. Musiikista vastaa porvoolainen kanttori Mikael Helenelund.

Yleisö kokoontuu klo 20 Näsinmäelle ja vaeltaa esityksen mukana kolmeen pysähdyspaikkaan, jossa pääsiäisen sanoma esitetään näytelmän ja musiikin keinoin. Kolmeen eri kohteeseen on rakennettu esityslava esitystä varten:
  • Näsinmäki - viimeinen ateria ja Getsemane
  • Raatihuoneentori - tuomio
  • Kirkonmäki - ristiinnaulitseminen


Raatihuoneen esiintymislava eilen

Päärooleihin on kiinnitetty tunnetut ammattinäyttelijät ja sivurooleihin osallistuvat paikalliset harrastelijat sekä Porvoon Oratoriokuoron laulajat. Pääosaa eli Jeesusta esittää Helsingissä asuva näyttelijä Matti Ristinen. Tarkemmin produktiossa ja rooleissa mukana olevat tahot löytyvät tästä.

Eppu Salmisen haastattelussa pääroolien esittäjät kiittelevät Porvoon Oratoriokuoron upeaa panosta. Porvoolaisten kanttoreiden säveltämä musiikki on koskettavaa. Sain siitä myös omakohtaisen kokemuksen osallistuessani kuoron riveissä produktion alkuharjoituksiin tammikuussa. Ja nyt oikein harmittaa, että minun elämäni tilanne tänä keväänä ei sallinut niin intensiivistä osallistumista kuin mitä tämä upea tuotanto olisi vaatinut. Koko teos esitetään ilman nuotteja ja interaktiivisesti näytelmään osallistuen, mikä on merkinnyt kuorolaisille paitsi täysin uuden musiikin opettelemista myös monia, monia lavaharjoituksia.

Tänään aion kuitenkin mennä osallistumaan teokseen yleisönä. Ja ehkä voin hiljaa hyräillä mukana kuoron osuuksia.


Tuomiokirkon pihassa oleva esiintymislava toimii ristiinnaulitsemisen näyttämönä


Pääosan esittäjä Matti Ristinen totesi eilen ristiinnaulitsemiskohtauksen harjoituksen jälkeen Radio Novassa: "Mielenkiinnolla odotan perjantaita. Minua kiinnostaa ajatus siitä, että Jeesus oli sekä ihmisen, että Jumalan poika. Perusvire tässä näytelmässä on huikea, ja teatterintekijänä tämä rooli on todella herkullinen."

Kaikki Eppu Salmisen haastattelut ovat kuunneltavissa Radio Novan nettisivuilta, linkki tästä. Sivuilla on myös kuvamateriaalia harjoituksista.


Hyvää pitkäperjantaita,




Ei kommentteja: