torstai 22. toukokuuta 2014

Raparperihilloketta ja granaattiomenaa vuohenjuuston kera

HILLOT

Kesän tullessa keitin  jokavuotiseen tapaan taas kotimaisista raparpereista hilloketta. Se kun on monipuolinen lisäke mitä erilaisimpiin tilanteisiin.



Tällä kertaa kokeilin hillokettani kotimaisen Kolatun juustolan vuohenjuuston kaveriksi. Laitoin juustoa kevyesti viinietikalla suihkutetulle salaattipedille ja lisäsin päälle hilloketta. Lopuksi koristelin annokseni granaattiomenan siemenillä. Ne antoivat paitsi väriä, myös raikasta makua.



Raparperihilloke

500 g raparperia
1 sitruunan kuori ja mehu
1,5 dl ruokosokeria
Kuori ja pilko raparperit. Pese sitruuna ja raasta kuori. Kuumenna sokeri kattilassa, purista joukkoon sitruunamehu ja lisää sitruunankuori. Kuumenna sekoittaen. Lisää joukkoon raparperipalat ja kuumenna, kunnes ne ovat pehmenneet. Jäähdytä.
Tarjoile esimerkiksi vuohenjuuston tai grillikanan lisäkkeenä.

Raparperihilloke toimii erinomaisesti myös grillatun kanan lisäkkeenä.
Sen maku sopii loistavasti kesäkeittiön tunnelmaan.
Hilloke maistuu myös lettujen ja jäätelön kaverina tai makean piirakan täytteessä.


Kokeile raparperihilloketta myös kesäisen mansikkakakun täytteeksi. Reseptin löydät tästä.

Terveisin,
 


Ei kommentteja: