keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Runebergin leivoksia Porvoosta

RUNEBERGIN PÄIVÄ

Kansallisrunoilijamme syntymäpäivänä Porvoo tervehtii suomalaisia kirjallisuuspalkinnolla ja perinteisillä runoilijan nimikkotortuilla. 

Kansallisrunoilijan lempileivonnaisia olivat hänen vaimonsa Fredrikan leipomat tortut, joiden innoittajana alun perin lienee ollut porvoolainen kondiittorimestari. Torttujen kerrotaan olleen runoilijan aamupala, pussilasillisen kera. Kätevä Fredrika loihti leivonnaiset runoilijan makeannälkään "mitä kaapista löytyy"-periaatteella mm. kekseistä ja korppujauhoista.

 
Fredrika Runebergin kerrotaan koristelleen tortut kotipihan omenoista tehdyllä hillolla.
Nykyisin suosituin koristehillo on vadelmahillo.


Vaikka en tällä kertaa ehtinyt torttuja itse leipomaankaan, etsin  kuitenkin esiin vuosia sitten käsin kirjoittamani torttuohjeen. Punaisen, jo repaleisen kirjasen väliin olin tämän riipustanut. Tämä lienee isoäitini resepti, sillä siinä on mukana myös leivänmurusia.

Runebergin tortut

n. 12 kpl
 
200 g voita
200 g sokeria
2 kananmunaa
100 g manteleita hienonnettuna
2 tl kardemummaa
1,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl makean ruisleivän muruja
2 dl piparkakku- tai keksimuruja
1,5 dl korppujauhoja
2 dl kuohukermaa
halutessasi kostutukseen tilkka punssia
hilloa, tomusokeria koristeluun

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi ja lisää joukkoon munat. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Lorauta joukkoon kerma ja halutessa tilkka punssia. Annostele voideltuihin vuokiin. Paista 200 asteessa noin 20 min. Kumoa tortut.
Koristele jäähtyneet tortut hillolla ja tomusokerista ja vedestä tehdyllä tahnalla, jonka pursotat tortun päälle, hillon ympärille.


Joen tuntumassa sijaitseva Runebergin kotimuseo on Runebergin päivänä 5.2.2014 avoinna yleisölle koko päivän ja illalla Porvoon kaupunki järjestää siellä perinteisen vastaanoton kutsuvieraille.




 
Terveisin,
 
 

Ei kommentteja: