keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Saimaa-gastronomiaa - makumatkalla Saimaan rannoilla

Itä-Suomeen suuntautuneella matkallani sain kokea konkreettisesti sen, mitä lähiruoka parhaimmillaan voi olla. Saimaan seudun yritykset esittelevät ylpeänä gastronomiaansa. Merkki
D.O. Saimaa (Designation of Origin Saimaa) kertoo, että ruoka on kotoisin Saimaan seudulta. Maku ja laatu ovat kohdallaan, mutta ruoalla on vaikutusta myös ympäristöön, alueen ruokakulttuuriin ja taloudelliseen elinvoimaan.

KENKÄVERO


Aloitetaan Hyvää Saimaan seudulta -kierros Mikkelin Asuntomessuilta. Aivan messualueen tuntumassa komeilee Suomen suurin pappila Kenkävero, joka tarkoili paikallisia muikkuja pappilan pehmeällä ruisleivällä. Ja olihan herkullista.


Pappilaravintolan pitopöydät notkuvat päivittäin. Kesävieraille tarjoillaan buffetlounasta.
Leivät ja leivonnaiset leivotaan pappilan omassa leivintuvassa. Kaikki leivotaan käsin, voita säästämättä. Ruis kasvatetaan itse. Jauho jauhetaan paikallisessa pienmyllyssä eikä joukkoon lisätä mitään. Kesäkaudella tajolla on myös hauska Pappilan hätävara.

TERTIN KARTANO


Toinen Asuntomessupaikkakunnalla toimiva ruokakartano on Tertin kartano. Pitkät ruokaperinteet ovat nostaneet Tertin laadun huipputasolle.


Tarjolla on lounasbuffet ja näyttävä voileipäpöytä. Erikoisuutena Tertin ruusunmuotoinen sokerikakku, jota kartanon omat kurtturuusut koristavat.




Myymälä tarjoaa kartanon tuotteita - ihania hilloja ja hyytelöitä, olutta, yrttiteetä....



HOTELLI PUNKAHARJU


Saimi Hoyrerin emännöimä Hotelli Punkaharju on hieno elämys myös ruokapöydässä. Hotellin á la carte annokset ja useamman ruokalajin yllätysmenut ovat saaneet paljon kiitosta. Samoin kuin lounasbuffet.



Tällä kertaa nostan esiin terassimenun, jota tarjoillaan mm. sunnuntaisin. Saimaan vesien hauesta tehty kirkaslieminen keitto on todella hyvää. Ja Saimi Hoyerin hotellin sienipiirakka ei kertakaikkiaan voi olla huonoa, päinvastoin. Se tarjoillaan hotellin omia yrttejä sisältävän vihersalaatin kera.
Terassimenussa on myös savolaiset tapakset - sapakset, jossa samalle lautaselle kootaan makupaloja paikallisista herkuista. Jälkiruokana on mm. herkullinen mustikkakukko.


 Myös aamiainen ansaitsee maininnan. Savolaiset herkut, lähijuustot, itse leivotut leivät ja  siemenpuuro hunajan kera ovat todella herkullisia.



RAVINTOLA VALO - SAVONLINNA
 

Ravintola Valo Olavinlinnan läheisyydessä on luottoravintolamme. Siellä on aina hyvä tunnelma. Lounasaikaan saa hyvää ruokaa ja palvelua. Iltaisin voi kokea ruokailun lisäksi huikeaa oppeerajuhlien tunnelmaa näyttävien vieraiden ja upeiden artistien viihtyessä Valon terassilla. Lämmittimen suojassa ei ole kylmä. Terassilta on hieno katsella tyyntyvää ja tummuvaa kesäyötä.


Paikallisella ruisjauholla leivitetyt ja voissa paistetut Saimaan muikut eivät tästä parane. 
Ne tarjotaan pujo-perunapyreen ja limejogurtin kera. Uuden sadon makeaksi hautuneet naattiporkkanat ja herneet täydentävät annoksen hienoja mietoja makuja.


Saimaan rannalla on edellä esitettyjen ravintoloiden lisäksi myös paljon muita ihania kohteita. Reittini varrella oli lisäksi juvalaisen Wehmaan kartanon Deli & Deco, jonka teehuone tarjoilee aitoja teehetkiä. Juvalaisessa Partalan kartanossa saa maistaa paikallisia tryffelituotteita.

Terveisin,


Ei kommentteja: