torstai 28. huhtikuuta 2016

Nokkosvohveleita, vuohenjuustoa ja raparperihilloketta

Kevään elinvoima näkyy nyt luonnossa. Luonto vihertää ja kasvit puskevat ylös maasta. Kevätsade virkistää. Tänään tein pienen pihapiirikävelyn lempeässä tihkusateessa ja poimin kevään ensimmäiset, pikkuruiset nokkoset. Niistä syntyi iltapalaksi herkullisia vohveleita.


Kevään ensimmäiset pikkunokkoset eivät tarvinneet esivalmisteluja. Ne eivät vielä osanneet piikitellä. Vähän suuremmat nokkoset on hyvä keittää runsaassa vedessä muutaman minuutin ajan.



Nokkosvohvelit
(5 vohvelia)

2 dl rasvatonta maitoa
2 kananmunaa
1 tl leivinjauhetta
1 rkl rypsiöljyä
2,5 dl spelttisihtijauhoja
1-2 dl tuoreita nokkosia silputtuna

(tarvittaessa öljyä vohvelipannun voiteluun)

Huuhtele nokkosenlehdet runsaassa vedessä. Lisää nokkoset suureen määrään kiehuvaa vettä ja keitä muutaman minuutin ajan. Siivilöi lehdet ja jäähdytä kylmällä vedellä.
Valuta hyvin ja hienonna silpuksi. Kevään ensimmäiset pikkunokkoset voit käyttää sellaisenaan.

Kaada maito kulhoon, lisää kananmunat. Sekoita jauhot ja leivinjauhe ja lisää joukkoon. 
Kaada kulhoon öljy ja nokkossilppu.
Paista vohveliraudalla rapeiksi ja kypsiksi, n. 2 minuutin ajan.



Pehmeä vuohenjuusto tai tuorejuusto ja kevään raparpereista tehty hilloke
maistuvat vohveleiden seurana.
Erinomainen ja ruokaisa täyte on myös savukalatahna.

Raparperihilloke

500 g raparperia
1 sitruunan kuori ja mehu
1,5 dl ruokosokeria
Kuori ja pilko raparperit. Pese sitruuna ja raasta kuori. Kuumenna sokeri kattilassa, purista joukkoon sitruunamehu ja lisää sitruunankuori. Kuumenna sekoittaen. Lisää joukkoon raparperipalat ja kuumenna, kunnes ne ovat pehmenneet. Jäähdytä.
Tarjoile nokkosvohveleiden ja pehmeän vuohenjuuston tai tuorejuuston kera.




Muita nokkosrespetejäni löydät aikaisemmista postauksistani:



Terveisin,


Ei kommentteja: