Minä olin tilannut borssikeittoa. Kasvispohjainen keitto on taivaallisen hyvää. Tarjoilin sitä jo tänään palmusunnuntain kunniaksi, mutta osa jää odottamaan kiirastorstain iltaa.
Pokrovan borssin salaisuus on Isä Haritonin keittotaidossa ja kerätyissä borssiresepteissä, joita kuuleman mukaan on lähes kolmesataa. Hänen reseptejään minulla ei ole ja siksi varmaankin vuodesta toiseen päädyn Pokrovan keittopatojen ääreen uudestaan ja uudestaan.
Toki olen suosikkikeittoani keittänyt myös itse, omalla reseptillä. Ehkä tämän yksinkertaisen keiton hienous onkin siinä, että luovuus sallitaan. Venäläistä ruokakulttuuria hyvin tunteva ystäväni on vinkannut, että omatekoiseen borssiin kannattaa lisätä pieni määrä valmista hapankaalia maun viimeistelyyn ja niin olen tehnyt alla olevassa reseptissä.
Kasvisborssi
(4 annosta)
6 tuoretta punajuurta (400 -500 g)
2 isoa porkkanaa
1 palsternakka
1 palsternakka
1/4 pienehköstä valkokaalista (n 200 g)
1-2 rkl rypsiöljyä
1 l kasvislientä
4 rkl silputtua salviaa
2 laakerinlehteä
2 isoa sipulia
1 valkosipulin kynsi
1/2 dl tomaattisosetta
1/2 dl tomaattisosetta
mustapippuria myllystä
1–2 rkl punaviinietikkaa
1–2 rkl punaviinietikkaa
½ rasiaa (150 g) valmista luomuhapankaalia (esim. Rasilaisen)
(suolaa)
Tarjoiluun
2 dl smetanaa
Pese ja kuori punajuuret, porkkanat ja palsternakka leikkaa ne ohuiksi
suikaleiksi. Leikkaa valkokaali suikaleiksi. Kuullota
kasvikset kattilan pohjalla öljyssä, mutta älä ruskista. Kaada päälle
kasvisliemi ja lisää joukkoon yrtit ja laakerinlehdet ja keitä noin 20 minuuttia. Kuori ja suikaloi sipuli ja hienonna valkosipuli. Kuullota ne nopeasti pannussa ja lisää joukkoon tomaattisose. Lisää seos keiton joukkoon. Valuta hapankaali ja lisää joukkoon. Lisää tarvittaessa kasvislientä. Rouhi
päälle pippuria ja lisää joukkoon punaviinietikka. Anna hautua kannen alla 10-20 minuuttia. Tarjoile smetanan kanssa.
VINKKI: Jos haluat lisätä borssiin lihaa, suositelen ukrainalaiselta ystävältäni saamaani reseptiä.
Klikkaa ukrainalaisen borssikeiton reseptiin tästä.
Pokrovan myyjäisistä hankin myös kaalipiirakoita ja tattipasteijoita. Ne sopivat kevyen borssin kaveriksi suurempaan nälkään.
Pokrovan yhteisö sijaitsee Kehä kolmosen tuntumassa Jorvaksessa. Pihaan käydään valkoisen portin kautta.
Upea kuja johdattaa peremmälle. Alue on yksityinen ja se on avoinna tilauksesta tai sen omissa tapahtumissa tai myyjäisissaä. Nettisivuilta saa ajankohtaisia tietoja.
Tällä kertaa palmusunnuntain myyjäisten ennakkotilaukset luovutettiin kirkon tiloista.
Oven kupeeseen oli laitettu virvontaoksia.
Hyvää Palmusunnuntaita!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti