lauantai 17. marraskuuta 2012

Poroa, karpaloa ja paahdettuja juureksia

KOTIRUOKAA

Poro on hyvä teema pimeän viikonlopun ruokahetkeen. Mureat fileet eivät päästäneet minua ohitse lihatiskillä.

Kun lapset olivat pieniä, vältin tietoisesti pororuokia ennen joulua. Kukapa olisi halunnut syödä joulupukin Petterin. Viikolla kuulin, että Lapin ravintoloiden englanninkielisiltä ruokalistoilta on jouduttu poistamaan "reindeer", sillä turisteiksi Lappiin tulleet lapset eivät suin surminkaan halunneet syödä poroa. Olipa joku pikkuvieras ruvennut jopa itkemään ruokalistan nähdessään.

Etelän ihmiset voivat toimia tässä vapaammin ja kyllä meille ainakin poro maistui. Poron lisukkeiksi sopivat karpalohyytelö tai karpalokastike ja paahdetut juurekset.

 
 

 

Ruskista poronfileet kuumalla pannulla kokonaisina tai kookkaina paloina.  Mausta halutessasi hieman suolalla ja laita fileenpalat uunivuoassa kuumaan uuniin (150 ˚C). Kypsytä n. 10 minuuttia (sisälämpötila 55 ˚C). Liha saa olla sisältä hieman punertavaa. Anna lihan vetäytyä folion sisällä hetken aikaa ennen tarjoilua /leikkaamista.  Rouhi pinnalle mustapippuria myllystä.



Stockmannin herkun raikkaassa karpalohyytelössä maistuvat marjat. Siinä on juuri sopivasti sokeria. Hyytelöstä ja punaviinistä voi valmistaa poron kaveriksi myös karpalokastikeen.

Karpalokastike
1 rkl voita
100 g kasviksia: palsternakkaa, porkkanaa, salottisipulia ja purjoa
1 dl karpalohyytylöä
3 dl lihalintä
1,5 dl punaviiniä
timjamia ja persiljaa
2 tl sokeria
 
2 rkl maissitärkkelystä
0,5 dl punaviiniä
mustapippuria myllystä
(suolaa)

Sulata voi kattilassa ja freesaa siinä paloitellut kasvikset. Lisää karpalohyytelö ja punaviini ja keitä hetki. Lisää lihaliemi ja sokeri ja keitä parikymmentä minuuttia niin, että nestettä on jäljellä noin 1/3 alkuperäisestä nestemäärästä. Siivilöi liemi ja saosta se punaviiniin sekoitetullla maissitärkkelyksellä. Mausta pippurilla ja halutessasi suolalla. Keitä vielä noin viisi minuuttia.


Paahdetut juurekset taas syntyvät uunissa kuin itsekseen. Punajuuri on suosikkini ja se sopii erinomaisesti poron makuun.

Paahdetut juurekset
500 - 600 g juureksia paloiteltuina (perunaa, punajuurta, porkkanoita, nauriita)
1 rkl rypsiöljyä
tuoretta rosmariinia
mustapippuria
(suolaa)
Aseta juurekset ja rosmariini uunivuokaan ja kaada päälle öljy. Paahda uunissa 200 asteessa, kunnes juurekset ovat pehmeät. Mausta pippurilla ja halutessasi suolalla.

 
Ruokajuomana tarjosin raikasta ja kuplivaa San Benedetto -mineraalivettä.


Jäliruokana oli pehmeää, Loiren laaksosta kotoisin olevaa valkohomejuustoa ja herkkutiskiltä poimittuja puolikovia viikunoita.

 
 Lopuksi nautittiin espressoa puolukkakonvehdin kera.
 
 
 
Terveisin,

Ei kommentteja: