sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Iltapala Sushibarissa

RUOKAA JA MUOTOILUA


Kävin eilen katsomassa Oscar-voittajaelokuvan Artist. Mielenkiintoinen matka 1920-30-lukujen vaihteeseen, jolloin mykkien elokuvien valtakausi päättyi ja äänielokuvat aloittivat nousukautensa USAn pörssiromahduksen jälkimainingeissa.

Toinen mielenkiintoinen taidekokemus oli Kampin torin Suhsibar&wine Fredrikinkadulla Helsingissä. Ravintolan konsepti on yhdistää japanilaistyylinen ruokakulttuuri ja skandinavinen design.



Ravintolasali on sisustettu Artekin huonekaluin, ruoat tarjoillaan Marimekon astioista. Kokonaisuuden suunnittelusta ovat vastanneet nuoret lupaavat suomalaiset suunnittelijat. Ja ruoat ovat äärimmäisen herkullisia. Perinteisten sushien ja sashimien rinnalla on myös mielenkiintoisia suomalaisen, japanilaisen ja muiden ruokakulttuurien yhdistelmiä. Jopa perulaisen ja japanilaisen keittiön fuusiosta syntyneet chevice-tyyppiset kalat ovat ruokalaistalla. Ja niitä piti tietysti maistaa.



Wakame-merileväsalaattia, jossa merilevä saa makua kurkusta, 
seesamiöljystä ja riisiviinietikasta.Päällä on paahdettuja seesaminsiemeniä.
Lisäksi oli pakko kokeilla herkullisia hamachi sashimeja keltapyrstötonnikalasta.



Suhsibar & wine ravintolan kanssa samaan konserniin kuuluvat Uudenmaankadulla sijaitseva Sushibar ja juuri Etelärannassa aloittanut Sushibar & Dine keittiömestarinaan Matti Romppainen.
Ihana tapa yhdistää ruokaa, ruokakuttuuria ja designia.

Terveisin,

Ei kommentteja: