sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Emmer-kaura rieskat

Kotitekoiset pikkurieskat vaan vievät kielen mennessään. Tällä kertaa ne syntyivet emmeristä ja kaurasta, piimästä ja ripauksesta kotimaista hunajaa. Nopeat rieskat on helppo valmistaa vaikka viikonlopun aamiaiselle tai brunssille.


Rieskat ovat parhaimmillaan uunituoreina. Sipaisu voita pinnalle riittää.


Emmer-kaura rieskat

(12 kpl)

4 dl rasvatonta piimää
1 rkl kotimaista hunajaa
1 tl chian siemeniä
0,5 tl ruokasoodaa
(suolaa)
0,5 dl kauratalkkunaa (esim. Malmgård)
5 dl emmer sihtijauhoja (esim. Mamgård)

Sekoita kuivat aineet keskenään. Kaada kulhoon piimä ja sekoita joukkoon hunaja. Sekoita kuiva-aineseos piimän joukkoon. Vaivaa taikinaksi.
Muotoile 12 rieskasta ja asettele ne uunipellille leivinpaperin päälle. Koristele pistelemällä reikäkuvioita haarukalla. Paista 8-10 minuuttia 250 asteisessa uunissa.

                                                                           Resepti mukaeltu Malgårdin kartanon reseptistä



Terveisin,


Ei kommentteja: