maanantai 12. elokuuta 2013

Marjapiirakkaa karviaisista ja herukoista

SADONKORJUU


Pihan marjapensaat tarjoavat taas parastaan. Aurinko on kypsyttänyt marjat täyteläisen meheviksi ja raikkaan makuisiksi. Kirpakkaat karviaiset ja heleät herukat oli pakko kerätä talteen.

 
Karviais-kardemummapiirakka
 
Murotaikinapohja Hans Välimäen tapaan
 
1 dl sokeria
200 g voita
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
2 dl mantelijauhetta
 
Nypi voi ja sokeri. Lisää muna ja lopuksi vehnäjauhot ja mantelijauhe. Kääri taikina kelmuun ja anna levätä kylmässä muutaman tunnin ajan. Kauli murotaikina vuokaan ja paista haarukalla rei'itettyä pohjaa 170 asteisessa uunissa kymmenen minuuttia.
 
Täyte
 
Omenasosetta
1litra karviaisia
sokeria
kardemummaa
 
Levitä pohjan päälle ohut kerros omenasosetta. Kaada päälle karviaiset ja ripottele lopuksi pinnalle sokeria, johon olet sekoittanut joukkoon kardemummaa. Paista kypsäksi.
Tarjoile lämpimänä vaniljajäätelön kera.
 
 
Herukkapiirakka
 
Murotaikinapohja ks. yllä
 
Täyte
5 dl puna- ja mustaherukoita
1 dl sokeria
1 dl kermaviiliä
1 dl crème fraîchea
1 kananmuna
 
Sekoita täytteen ainekset ja kaada seos paistetun pohjan päälle. Paista piirakkaa vielä noin 25 minuuttia.
 
 
Halutessasi voit käyttää kermaviilin ja crème fraichen sijaan myös täyteläistä kermarahkaa.
 
 
 Silmänruokaa tarjoavat täydessä kukassa olevat syyshortensiat.
 
 
 
Terveisin
 
 
 

Ei kommentteja: