perjantai 10. heinäkuuta 2015

Kesän kukkaiskakku marjoista ja syötävistä kukkasista

Heinäkuu on villiyrttien voimakuukausi. Yksi ja toinen kasvi ja kukkanen on hehkeimmillään. Kesäkakkunikin voi juuri heinäkuussa olla marjoilla maustettu kukkaiskakku. Perinteiseen tapaan kermalla kuorrutettu, pohjana vaikkapa tumma sokerikakkupohja.


Koristele kakku marjoin ja syötävin kukkasin. *Voit käyttää esimerkiksi keto-orvokkeja,
ruiskaunokkeja, kehäkukkia, kurtturuusuja, ahomansikoita, puna-apilaa, mustaseljan ja päivänkakkaran kukkia, saksankirvelin ja mustikan lehtiä sekä timjamin, herneen, koristekranssin ja kurkkuyrtin kukkia.


Kesän kukkaiskakku

Tumma sokerikakkupohja
2 dl ruokosokeria
4 kananmunaa
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta
1,5 tl leivinjauhetta
Leivitykseen: voita ja korppujauhoja

Voitele irtopohjainen kakkuvuoka voilla ja leivitä sen pinta korppujauhoilla. Vatkaa sokeri ja munat kulhossa kuohkeaksi, valkoiseksi vaahdoksi. Sekoita leivinjauhe ja vehnäjauhot keskenään ja lisää ne taikinaan, mielellään siivilän läpi. Sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Kaada taikina lopuksi leivitettyyn vuokaan (halkaisija 24-26 cm) ja paista 175 °C asteisen uunin alatasolla n. 30 minuuttia. Kumoa kakku alustalle ja anna sen jäähtyä.

Voit tehdä kakkupohjaksi myös perinteisen sokerikakkupohjan tai suklaakakkupohjan.

Täytteeksi
1/2 l mansikoita soseutettuna
ripaus ruokosokeria

Koristeluun
Kuohu- tai vispikermaa
kauden marjoja
syötäviä kukkasia


Leivo pohja ohjeen mukaan ja halkaise jäähtynyt kakku kahtia koristelua varten. 
Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi.
 Laita toinen kakkupohjan puolikas kakkuvadille ja lisää sen päälle mansikkasose sekä halutessasi hieman kermavaahtoa. Nosta päälle toinen kakkupohjan puolikas. 
Kuorruta kakku kermavaahdolla. Koristele marjoilla ja syötävillä kukkasilla*



Kakun voi tehdä helposti myös mökillä tai veneessä, jos varaa kaappiin valmiin kakkupohjan ja vispi-tai kuohukermaa. Sopivia täytteitä ja koristeita löytyy lähiluonnosta.
Kun tyttäreni olivat pieniä vietimme joka kesä veneellä kakkukestit - yllätys otettiin vuodesta toiseen aina yhtä iloisena vastaan ja lopulta siitä tuli venelomaan ehdottomasti kuuluva traditio. Sittemmin traditio on jatkunut  kotipuutarhassa tai esimerkiksi saariston vuokramökeissä.


Terveisin.

Ei kommentteja: